
Viimeisimmät blogikirjoitukset
9 KIELTOA, joilla vaikuttajana ESTÄT ENNALTA somekohun
02/10/2018Kuinka voitat väittelyn, kun vastapuoli on uppiniskaisesti väärässä? Poimi tästä pari yksinkertaisen helppoa niksiä
11/09/2018Yhdeksän myyttiä esiintymisestä, osa 3 – joulukalenterin 24. luukku
24/12/2016Yhdeksän myyttiä esiintymisestä, osa 2 – joulukalenterin 23. luukku
23/12/2016Jouluviikon puoliväli. Enää kolme yötä jouluun.
Oli kyseessä esiintymisjännitys, joulu- tai työstressi, helpoin keino relata on keskittyä hengitykseen.
Pysähdy hetkeksi. Ota hyvä asento seisten lantionlevyisessä asennossa. Tarkista, että seisot ryhdikkäästi. Lähde nostamaan sivukautta käsiäsi pääsi yläpuolelle samalla hengittäen nenän kautta sisään. Päästä vatsan lihakset rennoksi. Kun kätesi ovat ylhäällä pääsi päällä, pidätä hetki ilmaa. Laske sitten kädet sivukautta ja hengitä suun kautta samanaikaisesti ulos. Toista muutaman kerran. Hengitä niin syvään, että tunnet sisäänhengityksesi levittävän alaselkääsi.
Tehdessäsi harjoitusta keskity vain omaan hengitykseesi, unohda kaikki huolet ja murheet. Tunnustele, millaisia positiivisia vaikutuksia syvähengityksellä on kehollesi ja mielellesi.
Heitä happea myös kavereillesi

Kehitä ammattitaitoasi, kasvata itseluottamustasi, ole vakuuttava ja vaikuttava missä kuljetkin. Liity postituslistallemme, me autamme sinua kehittämään itsestäsi oivan vuorovaikuttajan.