Kevät on saapunut. Iltaisin sen huomaa erityisesti – siinä raikkaudessa, joka tuntuu poskilla ja lintujen laulussa, joka kaikuu metsästä kuin huomaamatta. Päivän kiire on jo takana, mutta valo viipyy yhä. Lähdin kävelylle ilman sen kummempaa päämäärää, vain katsomaan, miltä maailma tuntuu tänään.
Kävellessäni metsän reunaa pitkin kuulen mustarastaan heleän laulun. Se pysäyttää. Jossain kauempana joku auto huristaa ohitse, ja hetken aikaa luonnon ja kaupungin äänet sekoittuvat toisiinsa. Se ei häiritse, päinvastoin – se muistuttaa, että olen juuri tässä, kahden maailman rajalla.
Pysähdyn penkille. Istun alas ja annan itseni vain olla. Hengittää. Hengittää syvään. Kevät tuoksuu märältä maalta ja heräävältä vihreydeltä. Takin vetoketju on vähän auki, koska ei ole enää kylmä – eikä vielä lämmin. Se on juuri se