Yrittäjänä oleminen on kuin vapaapudotusta ilman laskuvarjoa – teoriassa voit lentää, mutta käytännössä maa lähestyy kovaa vauhtia. Mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta monelle yksinyrittäjälle realiteetti on toista maata: alle 20 000 euron vuosiansiot, mikä vastaa monella alalla osa-aikaisen työntekijän palkkaa. Eikö yrittäjän pitäisi pystyä luomaan itselleen palkka, joka heijastelee hänen taitojaan ja työpanostaan? Kyllä, mutta se vaatii enemmän kuin pelkkää ahkeruutta – se vaatii strategiaa, resursseja ja järjestelmällistä myyntiä.
Raha sisään, raha ulos – ja loput YEL-maksuihin
Lasketaanpa vähän. Jos yksinyrittäjä laskuttaa 20 000 euroa vuodessa, se tarkoittaa noin 1 667 euron kuukausiliikevaihtoa. Tästä vähennetään YEL-maksu (joka helposti on 200–300 euroa), kirjanpitäjän palkkio, työkalut, vakuutukset ja tietoliikennekulut. Jäljelle jäävä summa saattaa tuntua enemmän opiskelijan opintotueltä kuin yrityksen voittovarallisuudelta.
Ja tässä tulee paradoksi: monelle yrittäjälle olisi järkevämpää sijoittaa osa tuloistaan markkinointiin ja myynnin kasvattamiseen kuin maksaa jäykkiä kiinteitä kuluja, jotka eivät suoraan lisää yrityksen kannattavuutta. Mutta jos kassavirta on jo valmiiksi kireällä, mihin rahat riittävät? Ilman panostuksia myyntiin yritys polkee paikallaan, ja niin myös yrittäjän tulot.
YEL – turvaverkko vai betoniankkuri?
Yrittäjän eläkevakuutus (YEL) on virallisesti olemassa yrittäjän turvaksi. Maksut ovat verovähennyskelpoisia ja kerryttävät eläkettä, sekä parantavat sosiaaliturvaa (sairauspäiväraha, vanhempainetuudet ja työkyvyttömyysturva). Kaikki kuulostaa hyvältä – kunnes laskelmat alkavat.
Yrittäjät ovat jo vuosia kritisoineet YEL-maksujen epäjoustavuutta: maksut eivät perustu todelliseen tulotasoon vaan arvioituun työtuloon, joka saattaa olla kaukana yrittäjän arkitodellisuudesta. Tämä tekee YEL:stä monelle enemmän rasitteen kuin turvaverkon.
Mutta voisiko järjestelmässä olla enemmän joustoa? Entä jos YEL-maksut koostuisivat kiinteästä perusosuudesta ja loput määräytyisivät todellisen tulotason perusteella? Tämä auttaisi erityisesti matalapalkkaisia yrittäjiä, joiden kassavirta on jo valmiiksi veitsenterällä. Samalla se varmistaisi, että eläkekertymä ei jäisi täysin olemattomaksi.
Ratkaisu ei ole pelkkä järjestelmän muutos – se on myynnin kasvu
Vaikka eläkejärjestelmää voisi viilata reilummaksi, todellinen ratkaisu löytyy yrittäjän tulovirran kasvattamisesta. Ilman riittävää liikevaihtoa yrittäjä joutuu jatkuvasti jongleeraamaan kiinteiden kulujen, verojen ja oman elantonsa välillä.
Siksi keskustelun keskiössä tulisi olla yrittäjien auttaminen liiketoimintansa kehittämisessä – ei pelkästään velvoitteiden uudelleenjärjestely. Kun myynti kasvaa, myös kulut ja maksut on helpompi hoitaa ilman, että jokainen euro tuntuu hengenvedolta pillin läpi.
Lopulta yrittäjyyden ydin ei ole siinä, kuinka tehokkaasti selviää pienellä kassavirralla, vaan siinä, kuinka kassavirtaa kasvatetaan niin, että yrittäjyys on kannattavaa, kestävää ja – ennen kaikkea – palkitsevaa.